ISSN 1458-8439
takaisin

Alkuvuoden valkoviinipoiminnot 04/ 2016

27.4.2016
Tähän artikkeliin on poimittu kevätkauden Alkon vaaleita uutuuksia chardonnay-vetoisina. Monen viinin hinta on parikymppiä, mutta kuitenkin olemus muistuttaa yhä enemmän ihmisen aikaansaannoksia luonnontuotteen vastakohtana. Lisäksi mukaan on poimittu kolme edullista valkoviiniä suomalaisten juomien valkkareiden suosikkimaasta Etelä-Afrikasta päärypäleenä Etelä-Afrikan viljellyin lajike Chenin Blanc, kuitenkaan unohtamatta 25 hintaista tammista De Morgenzon Reserve Chenin Blanc Stellenbosch 2014. Viini sopii rasvana ja vanilliinitoffeen ystäville. Nykytyylin mukaisesti myös hinnakkaammat viinit on suunniteltu nuorena juotaviksi. Kun edullisesti pitää saada kalliiden tammitynnyreiden aromeja ja ominaisuuksia viineihin, niin perinteet ja alueen perinteisen saa unohtaa. Uuden tekniikan tammimaisen manipuloitu viinin Alko on löytänyt Porvoosta nimellä Chateau Tour de Calens Semillon-Sauvignon Blanc Graves 2014 hintaan 17,94 euroa. Lopussa käsitellään Juha Berglundin Viinilehden viinikellari.comin STM:n ylpeydenaiheelle Alkolle asettamia haasteita.

Moderneihin viineihin yritetään tuottaa kaikkea nuoruuden korostamalla aromikimaralla.
Nautiskelijan kriitikko analysoi uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen kolme edullista eteläafrikkalaista valkkaria hintajärjestyksessä KWV Pearly Bay Cape White Western Cape NV, 6,48 €; Zimmermann-Graeff Stony Cape Chenin Blanc Western Cape 2015, 6,99 €, ja Overhex Ostrich Landing Chenin Blanc Swartland 2015, 7,98 euroa. Suomalaisten eteläafrikkalaisten viinien ylivoimainen suosikki, vuonna 2015 686 000 litran myynnillä, Pearly Bay sai kuitenkin heikon laatutason pisteet eli viinin luokitukseksi tuli rahantuhlaus. Viini sopii lähinnä happojen ja erittäin kuivan tyylin ystäville. Stone Capea ja Ostrich Landingia ei voi myöskään kuvata nautittavaksi, mutta niiden selvempi nostaa laatupisteet välttäväksi, joten viinien luokitukseksi tulee keskimääräinen vastine. Kaikkien kolmen viinin suuntuntuma on turvallisesti kevyen puolella. Voimakkaat hapot sekä nykyviineiksi poikkeuksellinen kuivuus yhdistävät viinejä. Potkua viineihin on haettu reilulla rypäleiden puristamisella mikä maistuu ja tuntuu selvänä siemenmäisyytenä.

Edellisiä viinejä kannattaa verrata muihin halpisvalkkareihin eli alle kahdeksan euron valkoviineihin. Vauhtisokeuden eli turhan elitismin antamiseksi Alkon viineille kannattaa muistaa, että kokopullo sisältää Suomen tasavallan alkoholiveroa ja sen arvonlisäarvoa vajaan kolme euroa. Lisäksi kuluttajaa nostavat normaalia enemmän Alkon ja tämän seurauksena Alkon tavarantoimittajien erikoiskaupan tyyliset reilut katteet. Tuottajille ei siis jää paljon mitään käteen halpisviineissä, mikä näkyy Nautiskelijan kuvauksissa ja pisteytyksessä.

Neutraali ja luontaisesti hapokas CB ei välttämättä tuota myös hinnakkaina versioina selvää lisäarvoa, mutta soveltuu kuitenkin modernin valmistustekniikan käsiteltäväksi. Modernia hinnakasta tammista ja eri hiivakantojen aromeja sekä erilaisia kemikaalikimaroita ilman vakaata olemusta tarjoaa De Morgenzon Reserve Chenin Blanc Stellenbosch 2014 25 euron hinnalla. Viinin hyvän laatutason pisteet ovat alun tilanteesta ei viini ei anna lupausta valoisammasta tulevaisuudesta. Parinkympin hintaan lähtee myös saman laatutason ja samojen valmistusperiaatteiden mukaan tuotettu Paul Cluver Chardonnay Elgin 2014.

Samantyyppistä tammi- ja hiivakantojen tuotosten kirjoa tarjoilee Porvoon Graves’in – ei siis laadukkaamman Pessac-Leognanin - Chateau Tour de Calens Semillon-Sauvignon Blanc 2014 18 euron hinnalla. Porvoon valkkareissa Nautiskelijan kriitikko ei ole tottunut odottamaan pihkaa ja tervaa punaviineihin yhdistettävästä salmiakista puhumattakaan. Hapoissa ja katkeroaineissa ei ole säästelty, jotta saadaan tavaraa. Nuoret viinit ovat odotusarvoisesti labiileja mutta tästä viinistä on poikkeuksellisen vaikea löytää vakaata olemusta. Nautiskelijan kriitikko odottaa kuitenkin viinin hyötyvän vuoden säilytyksestä ja potentiaaliset pisteet ovat juuri laatuviinin tasoiset 80, tosin erityisasiantuntijan luokituksella.

Samantyyppisiä modernin tekniikan ”ihmeellisyyksiä” tarjoilevat – tosin selvästi vaatimattomammalla tammituksella – Antinorin Keski-italian Umbrian Castello della Sala Bramito Chardonnay 2014 sekä suurtuottaja Gerard Bertrandin Midin Domaine de l'Aigle Chardonnay Limoux 2014 parilla kympillä. Kumpikin sai hyvän alarajoilla olevat pisteet, tosin yleiskäyttöisellä Harrastajan viinin luokituksella. Kolmen euron lisähinnalla on tarjoilla suuryritys Constellationin kalifornialainen Robert Mondavi Fume Blanc A Dry Sauvignon Blanc Napa Valley 2014. Nyt uusi ja vielä vaikeasti identifioitava tammi pyöristää ja antaa vaikeasti identifioitavaa tavaraa, mutta vuoden parin kuluttua Nautiskelijan kriitikko odottaa 85:n laatupisteen eli juuri erittäin hyvän laatutason olemusta yleiskäyttöisesti harrastajan luokituksella. Parikymppiä alkaakin vakiintua hyvän laatutason viinien alarajaksi, jos viini laitetaan ennen pullotusta tammeen. Tehokkaammin valmistettuna puu eli tammi voidaan viinin eli Nautiskelijan terminologialla viiniä chipsitetään. Viinien chipsitys eli tammen muusta kuin tynnyristä ei ole enää missään oletusarvoisesti kielletty toimenpide.

Listan kiinnostavimmiksi viineiksi nousevat Luoteis-Espanjan paikallisesta Godello-lajikkeesta ammattitaidolla rakennettu Valdesil Sobre Lias Godello Valdeorras 2013 hintaan 19 euroa sekä kohtuuhintainen 13 euron itävaltalainen Riesling-viini Malat Trocken Kellergärten Kremstal 2012. Malat tosin esittelee happovetoista ja rutikuivaa tyyliä, jonka arvostaminen edellyttää harjoittelua. 25 eurolla lähtee puolestaan GV-viini Itävallan Wachausta Schmelz Pichl Point Smaragd Trocken Joching 2012, jossa riittää nautittavuutta ja tavaraa vaativampaan makuun.

Kauppa se on joka kannattaa… eikä ainakaan viinikirjoittelu

Pääsiäisen alla 17.3.-19.3.2016 olivat 19.t Viinilehden Viiniexpo-messut ruoka-alan Gastro-messujen siivellä Helsingin Messukeskuksessa. Messujen yllätys virallisesti ilmoitettuna ja kävijöiden nähtävänä 17.3.2016 oli kuitenkin, että Viinilehti on ryhtynyt Alkon ”kilpailijaksi” viineissä hyödyntäen Viroa EU:n tavaroiden vapaan liikkuvuuden perusperiaatetta. Alkon kanssa kilpailevan vähittäismyynnin mainostaminen on kuitenkin erittäin vaikeaa Suomen Alkon toiminnan ”pyhittävän” lainsäädännön sekä viranomaisten päätösten puitteissa.

Juha Berglundin Viinilehden virolaisen tytäryhtiön Viinilehti Trading Oü:n uusi suomalaisille suunnattu nettikauppapaikka on nimeltä viinikellari.com. Virallisesti se avattiin keskiviikkona 16.3.2016. Sivusto myy suomalaisten maahantuojien ravintolamyynnissä ja Alkon tilausvalikoimassa saatavia viinejä. Viinit pitää postimyynnin tapaan ostaa laatikoittain. Viinilehden Viron kautta kierrättämät viinit suomalaiset maahantuojat toimittavat Viroon, jossa laatikon saavat osoitteen ja lähtevät takaisin Suomeen, jossa Matkahuolto hoitaa tilattujen viinien noutopisteiseen siirron. Viinien kotiovellekin toimittamisen pitäisi onnistua. Tätä vaihtoehtoa Alko ei edes suunnittele nettibisneksiään miettiessään muiden Pohjoismaiden viinamonopolien tyylisesti.

Nautiskelijan toimittajan tutkiessa sivustolla myytäviä viinejä huomio kiinnittyi siihen, että myynnissä on tavarantoimittajille hyväkatteisia tuotteita ja monesti alueilta, joilta riittää hulppeaa tarjontaa jo pelkästään Alkon myymälähyllyiltä tarkasteltuna ‒ Alkon tilausvalikoimasta puhumattakaan.

Nautiskelijan kriitikko maistoi edustavan otoksen näitä viinejä Viinikellari.comin vajaan parin sadan tuotteen valikoimasta Viiniexpossa 17.3‒19.3.2016. Lisäksi monista viinikellari.comin myymistä löytyy aikaisempien vuosien arvioita Nautiskelijan viiniarvioiden lähes 15 000 analyysin tietokannasta.

Alkon tilausvalikoimaan verrattuna Viron kautta toimitettavat viinit ovat edullisempia, kuten laatikoittain toimitettuna sopii odottaa. Suomen valtion omistama Alko pitää katteistansa luonnosti erittäin hyvää huolta. Suomen tasavallan omistaman Alkon hulppeat ja Eduskunnan määräämät katteet huomioidenkin, monia Viinilehden tarjoamia viinejä on vaikea kuvata kohtuullisesti hinnoitelluiksi. Viinilehti on luonnollisesti siirtänyt tarjontariskin tavarantoimittajille, joten ne eivät tässä vaiheessa pysty oikein muuta tarjoamaan kuin varastossa seisovia ja myyntikanavia odottavia tuotteitaan.

STM:n ylpeyden aihe ei jäänyt tiedotusrintamalla toimettomaksi

Sosiaali- ja Terveysministeriön (STM) hallinnoima Alko ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi Viinilehden uuden myyntifoorumin virallisen lanseerauksen jälkeen. Se lähetti heti perjantaina 18.3.2016 tiedotteen, että Alkon nettikauppapaikka aukeaa ensi syksynä… Luonnollisesti tieto oli tärkeä uutinen Helsingin Sanomille, joka uutisoi Alkon uusista nettikauppajärjestelyistä seuraavalle syksylle Alkon toimitusjohtajan Hille Korhosen vahvistamana.

Alkon aikataulut ovat kuitenkin pitkän tähtäyksen toimintaa. STM:n hallinnoiman Alkon suunnittelujännettä valaisee yksikertainen ja paljastava tosiasia siitä, että Suomen läntisen naapurin Ruotsin kuningaskunnan viinamonopoli Systembolaget toteutti Alkon sähläämällä uudistuneet ja kuluttajille markkina- ja tuotetaustatietoa jakavat nettisivut ”ainoastaan” parikymmentä vuotta aikaisemmin 1990-luvulla.

STM:n johtaja Kari Paaso vahvisti kuitenkin Alkon asiakkaille jaettavassa Alkon äänenkannattajassa ja markkinointilehdessä Etiketti 2/2014 Nautiskelijan Juomaviisauksissa 25.6.2014 lainaamana ja Nautiskelijan nimeämällä otsikolla Suomen alkoholipolitiikan kunnioitettu täytäntöönpanija:

”Alko on ollut äärimmäisen tärkeä osa suomalaista alkoholipolitiikkaa vuodesta 1932 lähtien. Se on myös juomakulttuurin kehittäjä. Vaikka miten kiivas keskustelu käy lainsäädännön uudistuksesta, Alkoa ei ole syytetty missään vaiheessa. Se on aina ansainnut kunnioituksen ja arvostuksen.”

Vuoden 2014 syksyllä Nautiskelijan toimittaja ihmetteli Alkon järjestämässä tilaisuudessa Alkon tiedotusjohtajalle Maritta Iso-Aholle STM:n johtajan Kari Paason nykymaailmassa poikkeuksesta yrityksen ylistämistä. Tähän tuli Alkon tiedotusjohtajan vastauksena, että Kari Paaso oli antanut lausunnon Etiketti-lehdelle oma-aloitteisesti ilman pyytämättä. Koska STM:n johtaja on antanut edellä olevan hehkutuksen Alkosta täysin vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti, on lausunto Nautiskelijan mielestä pidettävä Alkon toimintakäytäntöjen täydellisenä hyväksymisenä Alkon hallinnoitsijan eli puhekielellä omistajan taholta.

Viinikirjoittelulla on kuitenkin hankala tehdä riittävän kannattavaa bisnestä, koska viinien ominaisuuksista kiinnostuneet ostajat ovat harvalukuinen vähemmistö ja tästäkin vähemmistöstä vielä harvempi on valmis maksamaan (riittävästi) tiedosta. Kosteista viineistä kirjoittelusta tulee helposti kuivaa asiaa… josta jatkuvasti uusiin ”elämyksiin” tottuneet kuluttajat eivät ole halukkaita maksamaan.

Suomen tasavallan todelliseen (de facto) alkoholipolitiikkaan – Nautiskelijan käsityksen perusteella – kuuluu Alkon ”pyhitetty” monopoli, jota pitää puolustaa kaikin mahdollisin keinoin muiden vastaavien uskonasioiden tyyliin, jotta valtion etanoliin liittyvät verotulot sekä piiloverot (eli valtion omistamien yritysten ylivoitot) saadaan maksimoitua. Nautiskelija odottaa innolla muuttuuko Suomen tasavallan alkoholipolitiikka riittävästi 1900-luvun alkupuolella valinneesta paternalistisesta ja silloisen kommunismin ja kansallissosialismin leimaamasta arvomaailmasta sekä yksilöitä halveksivasta autoritaarisesta hallintatavasta…

Tilaajat voivat tutustua Nautiskelijan juomakriitikon Viiniexpossa 17.3.-19.3.2016. tekemiin ja Viinilehti Trading Oü:n alias viinikellari.comin myymien viinien arvioihin. Arvioidut viinit löytyvät hakutuloksissa erikoisviinien ja Alkon tilausvalikoiman viinien alta. Tilaajat löytävät myös Alkon perusvalikoiman viinien arviot 15 vuoden aikasarjalla täydennettynä Alkon tilausvalikoiman ja erikoisvalikoiman viineillä.


Katso kaikki Nautiskelijan arvioimat valkoviinit aikavälillä 1.1.2016-31.5.2016. 1990-luvulla alkanut viinien kuivuminen sokerin suhteen on jälleen kääntynyt selvää makeutta arvostavaan tyyliin. Välimakea viini onkin nykyisissä voimakkaita mausteita ja kapsaisiinin (chili)n tulisuutta arvostavassa ruokakulttuurissa yleensä realistisin vaihtoehto, kun viininjuontia joka tapauksessa arvostetaan. Kannattaakin myös katsoa Nautiskelijan kahden viimeisen vuoden välimakeiden valkoviinien arviot eikä välimakeita punaviinejäkään kannatta unohtaa, etenkin grillikauden huomioiden. Välimakeat punaviinit sopivat etenkin teollisille sekä tulisille marinadeille.



7742 KWV Pearly Bay Cape White Western Cape NV
58 6,48 € (8,64 € / l)
Etelä-Afrikka - Western Cape - KWV, Muu vaalea Ostoslistalle
18.4.2016
Arvio
Kevyt, erittäin kuiva, katkeroainemainen, erittäin hapokas. Rahantuhlaus.
527997 Enotria The Four Growers Semillon Chardonnay South Eastern Australia 2015
69 6,99 € (9,32 € / l)
Australia - South Eastern Australia - Enotria Winecellars/ W1743 at CH2 4LF, Australian vaalea sekoite Ostoslistalle
4.3.2016
Arvio
Kevyt, hapokas. Keskimääräinen vastine.
599427 St. Stephan's Crown Grüner Veltliner Etyek-Buda 2014
63 6,99 € (9,32 € / l)
Unkari - Transdanubia/ Etyek-Buda - Henkell & Co. Sektkellerei/ Törley/ St. Stephan's Crown, Grüner Veltliner Ostoslistalle
4.3.2016
Arvio
Kevyt, erittäin kuiva, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Keskimääräinen vastine.
581667 Zimmermann-Graeff Stony Cape Chenin Blanc Western Cape 2015
57 6,99 € (9,32 € / l)
Etelä-Afrikka - Western Cape - D-RP 907009/ Zimmermann-Graeff & Müller (ZGM), Chenin Blanc Ostoslistalle
18.4.2016
Arvio
Kevyt, katkeroainemainen, kohtuuhapokas. Keskimääräinen vastine.
550567 Overhex Ostrich Landing Chenin Blanc Swartland 2015
58 7,98 € (10,64 € / l)
Etelä-Afrikka - Western Cape/ Coastal Region/ Swartland - Western Cape/ Coastal Region/ Swartland, Chenin Blanc Ostoslistalle
18.4.2016
Arvio
Kevyt, katkeroainemainen, hapokas. Keskimääräinen vastine.
567164 Clos du Bois Chardonnay Hand Selected Lots California 2014
81 9,88 € / 0,375 l (26,35 € / l)
Yhdysvallat - (Kalifornia) California - Constellation/ Clos Du Bois, Chardonnay Ostoslistalle
13.2.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, hapokas, tamminen. Yleiskäyttöinen. Harrastajan viini.
590147 Malat Riesling Trocken Kellergärten Kremstal 2012
82 12,95 € (17,27 € / l)
Itävalta - Niederösterreich/ Kremstal/ Kellergärten/ Kremstal DAC - Weingut Malat, Riesling Ostoslistalle
5.4.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
511207 Bolzano St. Magdalena Pinot Grigio Alto Adige 2014
81 14,24 € (18,99 € / l)
Italia - Trentino-Alto Adige/ Alto Adige (Südtiro) DOC - Cantina Produttori Bolzano/ Kellerei Bozen, Pinot Gris Ostoslistalle
26.2.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
583567 Kahurangi Riesling Nelson 2013
72 14,93 € (19,91 € / l)
Uusi-Seelanti - South Island/ Nelson - Kahurangi Estate, Riesling Ostoslistalle
8.1.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Keskimääräinen vastine.
512987 Chateau Tour de Calens Semillon-Sauvignon Blanc Graves 2014
77 17,94 € (23,92 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Graves/ Graves AC - Familie Doublet/ Chateau Tour de Calens, Porvoon vaalea sekoite Ostoslistalle
4.3.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Erityisasiantuntijan viini.
567297 Valdesil Sobre Lias Godello Valdeorras 2013
83 18,89 € (25,19 € / l)
Espanja - Galicia/ Valdeorras DO - Familia Bodegas Valdesil, Muu vaalea Ostoslistalle
8.1.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, hapokas. Asiantuntijan viini.
575357 Paul Cluver Estate Chardonnay Elgin 2014
81 19,89 € (26,52 € / l)
Etelä-Afrikka - Western Cape/ Cape South Coast/ Elgin - Paul Cluver, Chardonnay Ostoslistalle
26.4.2016
Arvio
Täyteläinen, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
505367 Domaine de l'Aigle Chardonnay Limoux 2014
81 19,90 € (26,53 € / l)
Ranska - Languedoc-Roussillon/ Aude/ Limoux AOP - Gerard Bertrand/ Domaine de l'Aigle, Chardonnay Ostoslistalle
18.3.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini.
514547 Castello della Sala Bramito Chardonnay Umbria 2014
81 19,90 € (26,53 € / l)
Italia - Umbria/ Umbria IGT - Antinori/ Castello della Sala, Chardonnay Ostoslistalle
27.1.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini.
917567 Dreissigacker Silvaner Rheinhessen Bechtheim 2012
82 21,90 € (29,20 € / l)
Saksa - Rheinhessen/ Bereich Wonnegau/ Grosslage Pilgerpfad/ Bechtheim/ QbA - Weingut Dreissigacker, Silvaner Ostoslistalle
10.4.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
507247 Robert Mondavi Fume Blanc A Dry Sauvignon Blanc Napa Valley 2014
83 22,90 € (30,53 € / l)
Yhdysvallat - California (Kalifornia)/ North Coast/ Napa/ Napa Valley - Constellation/ Robert Mondavi, Sauvignon Blanc Ostoslistalle
25.3.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, hapokas, tamminen. Yleiskäyttöinen. Harrastajan viini.
513727 Schmelz Pichl Point Grüner Veltliner Smaragd Trocken Joching Wachau 2012
85 24,90 € (33,20 € / l)
Itävalta - Niederösterreich/ Wachau - Familie Schmelz, Agiorgitiko Ostoslistalle
14.3.2016
Arvio
Täyteläinen, katkeroainemainen, hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
510677 De Morgenzon Reserve Chenin Blanc Stellenbosch 2014
84 24,90 € (33,20 € / l)
Etelä-Afrikka - Western Cape/ Coastal Region/ Stellenbosch - De Morgenzon, Chenin Blanc Ostoslistalle
13.2.2016
Arvio
Täyteläinen, katkeroainemainen, hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.


takaisin
 

© 2002-2017 JWJ-Nautiskelija Oy. Tietosuojaperiaatteet ja toimituspolitiikka. Tietojen kopioiminen ja julkaiseminen on tekijänoikeuslain mukaisella tavalla kielletty. Viinien hintatiedot ovat hankinta- tai arviointihetken hintoja eikä niitä päivitetä. Katso Nautiskelijan tilaajaperusteisen viinisivuston esittely.