ISSN 1458-8439
takaisin

Analyyttisesti ja suorasukaisesti Portugalin persoonallisista viineistä

15.2.2003
Englantilainen Richard Mayson kirjoittanut ansiokkaan teoksen portugalilaisista viineistä nimellä Portugal’s Wines & Wine Makers Port, Madeira & Regional Wines. Portviinin ja Douron lisäksi erityisen ansiokas selvitys Portugalin kaupallisesti menestyneistä puolikuivista roseeviineistä, joka suomalaisille tarkoittaa Sograpen Mateusta ja anglosakseille lisäksi Lancersia. Kirjan sisältöä kuvaa parhaiten kustantaja, joka ei ole yleisöä kosiskeleva suurkustantaja, vaan enemmän asiantuntijoiden (yleistajuiseen) viinikirjallisuuteen erikoistunut sanfranciscolainen Wine Appreciation Guild. Kirjan päivitetty toinen painos on julkaistu tosin jo vuonna 1998 ja ensimmäinen painos 1992. Laatutuottajat muuttuvat viinimaailmassa hitaasti ja vielä hitaammin muutosvastarintaisen ja poikkeuksellisen osuuskuntavetoisen Portugalin tapauksessa. Kehut kirjassa saavat – muun maailman tyylisesti – laatutietoiset, itsenäiset tuottajat. Kirjan sanomaksi nousee muutosvastarinnan positiivinen puoli: paikalliset lajikkeet on säilytetty ja kansainväliset (viinejä tasapäistävät) lajikkeet ovat kuriositeetti. Moderniin ja vientimarkkinoiden arvostamaan tyyliin Portugali on päässyt vasta reilulla EU:n avustuksella liittymisvuotensa 1986 jälkeen.

Ansiokas portugalilaisten viininen ja yleisesti viininvalmistutekniikan esittely

Kirjassa on myös persoonallista tekstiä, joka saattaa jakaa mielipiteitä. Kirjan ansio on Maysonin portugalin taito analyyttisen ja asiantuntijan otteen ohella. Toisaalta monet nimitykset ovat sitten – joidenkin mielestä hieman snobistisesti - alkuperäkielellä. Allekirjoittaneelle oli virkistävää lukea portviineihin kuuluvaa nimistöä myös alkuperäkielellä eikä aina englanniksi viinikirjallisuuden valtavirran mukaisesti, mikä ei aina tunnu myöskään oikeudenmukaiselta paikallisia ominaispiirteitä ihannoivassa viinikirjoittelussa. Muutamissa kohdissa vilahtaa myös klassista sivistystä arvostavia latinalaisia sanoja. Oikoluvun puutteen perusteella voisi paikoin päätellä, että teksti on tehty kiireessä.

Portugalilaiset lajikkeet kuvataan ja reitataan

Kirjan ansio on portugalilaisia lajikkeita reittaavat ja lyhyesti kuvaavat selitykset. Lajikkeiden laatu luokitellaan kolmella tähdellä. Kirjoittaja ilmaisee lisäksi suluissa olevalla tähdityksellä ja kuvauksen perusteella millä lajikkeilla pitäisi olla nykyisiä viinejä laadukkaampi potentiaali. Samojen lajikkeiden erilaisista nimityksistä kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea lajikkeiden nimitykset, mitkä Portugalissa - viinimaailman paikallisuuden huomioidenkin - vaihtelevat poikkeuksellisen paljon. Tämän jälkeen Alkonkin viineissä, ja myös muissa yhteyksissä käytetyt, lajikeselostukset eivät alkuvaikutelman jälkeen olekaan niin hämmentäviä kuin lajikkeiden nimitysten perusteella voisi olettaa. Portugalista on puuttunut laatupainotteinen viinikulttuuri ja tuotannon painopiste on ollut (puhtaasti) volyymiperusteinen. Elinkelvottoman pieniä tarhoja omistavien tuottajien tapauksessa muu ei olisikaan realistista.

Valokuvia ei ole sisällytetty sivumäärään

Suurkustantaja olisi voinut huolehtia paremmin oikoluvusta. Nyt painovirheitä on huomiota herättävän paljon, tosin ne eivät mainittavasti vaikeuta lukemista. Ainakin yhdessä kohtaa virke, ja todennäköisesti vähintään kappaleen teksti, on katkennut. Kirjassa on keskellä muutama kuvasivu ja niiden kuvat ovat erittäin informatiivisia. Viinikirjallisuudessa huippuharvinaisesti kahdeksaa kuvalehteä ja 31 valokuvaa ei ole laskettu sivujen lukumäärään. Tulkittavia yleiskarttoja kirjasta ei kannata etsiä. Alueelliset kartat mustavalkoisina sen sijaan toimivat erittäin hyvin.

Tekstin perusteella Mayson on tutustunut kirjan aihepiiriin kaikkialla paikan päällä. Mielipiteet ovat kaunistelemattomia ja Portugalin matkaa suunnittelevan viini- ja osittain myös ruokaturistin kannattaa ehdottomasti lukea alueittain jaotellun kirjan lopussa olevat turistivihjeet laatutuottajien kuvauksien ohella. Kommenteissa ei kaunistella sitä, että monilla viinialueilla liikutaan aidosti ulkomaailmasta eristäytyneessä periferiassa, mikä sinänsä on ymmärrettävää kun Portugali kuuluu EU:n köyhimpiin maihin. Suomalaisille arkipäiväinen sähkö oli vielä 1960-luvulla, ja myös 1970-luvulla, harvinaista Portugalin syrjäseuduilla. Tämä puolestaan johtaa siihen, että modernien hedelmäisten ja pyöreiden viinien valmistus ei ole mahdollista ilman jäähdytystä eli kirjallisuuden käyttämällä terminologialla lämpökontrollointia.

Portviinin merkitystä kuvaa sille omistettu vajaan viidenneksen osuus kirjan 250:stä sivusta. Lisäksi kymmenen sivun verran käsitellään Douron pöytäviinejä, jotka ovat tulevaisuudessa alueen viininviljelyn elinehto. Portviinien tuottamiseen sallittujen rypäleiden määrää säännöstellään vuosittain ja hiemankin laatupainotteisen tuottajan tapauksessa loput sadosta on käytettävä mietoihin viineihin (tai tislaukseen). Lajikkeita arvostavan viinimaaliman suhteen portugalilainen lajikkeita arvostamaton asenne ei ole eduksi. Mayson ei mainitse yksiselitteistä lukumäärää kaikille portin tummille ja vaaleille lajikkeille, mutta alle 90:n ne yhteensä ovat kirjan tekstin perusteella. Määrä on joka tapauksessa hurja kun suositeltuja tummia lajikkeita on vain viisi. Tarhoilta on identifioitu lähes 140 lajiketta. Portugalissa vallitsevan bulkkilähestymistavan mukaisesti lajikkeet eivät ole (olleet) tärkeitä.

Ensimmäinen teoriassa toimivan autovinifikaattorin toimintaperiaatteen selitys

Allekirjoittanut oli erikoisen otettu - etenkin portviinin valmistuksessa käytettävän - autovinifikaattorin toimintaperiaatteiden selityksestä, sillä allekirjoittaneen useiden kirjojen lukemisen jälkeen se oli ensimmäinen looginen kokonaisuus. Rakennelmalla selitetään kuinka sähköttömässä ympäristössä pystytään automaattisesti pumppaamaan käyvää rypälemehua uuttamistarkoituksessa rypäleiden kuorien päälle. Laitteen toimintaperiaate yritetään selittää vakavissa viinikirjoissa, joiden aihepiiriin portviinin on sen globaalin laatumaineen perusteella kuuluttava. Muista kirjoista on kuitenkin jätetty pois yksi ratkaiseva venttiili, joka tekee prosessista käymisen ajan jatkuvatoimisen.

Kielenkäyttöä kuvaa suorasukaisin kirjan ilmaisu portugalin "Uuden Maailman" Estremadun viinialueesta ja tarkemmin Alcobacan laatuviineihin luokiteltavasta IPR-alueesta. Alueen punaviinit ovat liian korkeiden satojen takia ohuita, mutta laki vaatii niiden pullottamisen vasta 14 kuukauden varastoinnin jälkeen. Maysonin sanoin - suomalaisittain käännettynä - "laki on perseestä" tällaisen vaatimuksen tähden. Alueen valkoviinien lajike, alhaisen etanolipitoisuuden Vital sopii lähinnä tislaukseen. Viinikirjoittelussa poikkeuksellista rehellisyyttä ja tosiasiat huomioivaa asiantuntijan otetta kuvaa myös hänen kommenttinsa portviinivuosikerrasta 1977, joka nuorena arvioitiin ainutlaatuisen vuosikerran 1963 veroiseksi. Hän reittaa sen neljän tähden vuosikerraksi viidestä mahdollisesta ja erityisesti varoittaa nuorten viinien potentiaalin arvioimisen vaikeudesta. Esimerkiksi maineikkaan gurun Robert Parkerin mielestä vuosikerran portit ovat edelleen vain sulkeutuneita ja täydellisten viinien potentiaali odottaa vain realisoitumistaan.

Monien gurujen tapaan Mayson kertoo ikämerkinnöin varustetuista tawny-porteista (ei siis vuosikerrallista colheita-porteista), että huipussaan ne ovat 20-vuotiaan tyylisinä. 30- ja 40-vuotiaasta tyylistä hän sanoo jälleen viinikirjallisuudessa poikkeuksellisen eksplisiittisesti, että monet viinit ovat ohittaneet huippunsa. Kun monet merkittävät (nimeämättömät) tuottajat joutuvat lisäksi ostamaan sekoitteisiinsa käytettävän viinin viljelijöiltä, jotka varastoivat sen ”huonosti hoidetuissa tynnyreissä Douron kuumuudessa, minkä vuosi viinit kehittävät melko keitetyn, hapettuneen luonteen”.

Madeiran nykytilaa kuvaa, että Britanniaan näitä viinejä vei 1600-luvun lopussa noin kolmekymmentä tavarantoimittajaa, kun niiden nykyinen lukumäärä on kahdeksan. Symingtonien, porteista maineikas, yritysrypäs – paikallisesti nimeltään Madeira Wine Company - saa kiitosta Maysonilta tuhoon tuomitun viinityypin pelastajana ja taloudellisten resurssien takaajana. Kuvaus eri lajikkeista, niiden tyylistä ja etenkin viljelypaikoista on erittäin ansiokas. Madeiraa tuottavien pienviljelijöiden – ja myös tukkumyyjien (shipper) - kohtalona on ollut joutua poikkeuksellisen ankarien luonnon ja poliittisten mullistusten kohteeksi. Kirjan mukaan jyrkkien rinteiden pientilallisille on reilusti kannattavampaa viljellä banaania kuin viiniköynnöksiä.

Ranskalaiset haluat halvinta porttia ja madeiraa

Madeiran tuottajien ahdinkoa ei helpota, että vajaan neljän miljoonan litran kokonaismarkkinoita dominoi ranskalaisten tarve mahdollisimman halpaan madeiraan ruoanlaittoviiniksi. Portviinien yhteydestä selviää vastaavasti niiden halvan hinnan syy kun ranskalaiset haluat mahdollisimmat halpoja, kevyitä, tawnyn tyylisiä portteja aperitiivikseen. Madeiralla vieraileville turisteille kerrotaan eksplisiittisesti; että ”paikalliset, hybridilajikkeista valmistetut punaviinit on parasta jättää paikalliselle asukkaille”. Madeira Wine Companyn (Blandy, Cossart Gordon, Leacock ja Miles) tausta on jokaiselle (laatu)madeiran ystävälle välttämätön parin sivun luettava.

Allekirjoittaneelle ensimmäinen looginen selitys Lissabonin lähellä Atlantin rannikolla sijaitseva Colaresin varttamattomien Ramisco-viinien viljelyn onnistumisesta on selvitys, että viinikirvaa ehkäisevän parin kolmen metrin hiekkakerroksen alla on savikerros, johon köynnökset myös tarvitsee istuttaa, jota ne pystyisivät elämään. Tiivistetyissä teksteissä köynnösten elinehtona oleva hiekan alla sijaitseva savi jätetään pääsääntöisesti mainitsematta. Yleensä Euroopan ainoan varttamattoman lajikkeen selitykseksi riittää viinikirvaa torjuvan hiekan mainitseminen. Joka tapauksessa Lissabonin länsipuolen Colaresin, Bucelasin ja väkevöidyn valkoviinin Carcavelosin viinien tulevaisuus muina kuin kuriositeetteina on asutuksen paineessa tuhoon tuomittu.

Kirjassa on – maan huomioiden välttämätön – parinkymmenen sivun selitys 1900-luvun diktatuurista, eristäytyneisyydestä, historiallisista Englannin kanssa tehdyistä sopimuksista, vuoden 1974 neilikkavallankumouksesta sekä modernisaation varmistaneesta liittymisestä Euroopan Unioniin vuonna 1986. Vasta EU:n vaatiman kilpailun, objektiivisten säädösten ja monopolien vierastamisen perusteella Portugalin modernien viinien tuotanto on ollut mahdollista. Kirjoittaja ei mitenkään kätke sitä, että Portugalissa käytännössä kaikilla alueilla on keskitytty ainoastaan mahdollisimman halpaan volyymiviinien tuotantoon (Portoa lukuun ottamatta). Näiden epäkohtien kuvailussa sekä etenkin niiden ratkaisua hakevien tuottajien tapauksessa ja kuvailussa kirja on erittäin ansiokasta luettavaa. Potentiaalisia laatualueita ovat pohjoiset Dão, Bairrada ja Douro sekä Lissabonin länsipuolinen Estremadura sekä osittain suurten tilojen eteläinen Ribatejon ja myös osittain Alentejon alue. Artikkelin loppu

Ismo Järvinen

Richard Mayson: Portugal’s Wines & Wine Makers. Port, Madeira & Regional wines. The Wine Appreciation Guild. San Francisco 1998. Reilun A5-kokoisia sivuja 250. ISBN 1891267019.



takaisin
 

© 2002-2019 JWJ-Nautiskelija Oy. Tietosuojaperiaatteet ja toimituspolitiikka. Tietojen kopioiminen ja julkaiseminen on tekijänoikeuslain mukaisella tavalla kielletty. Viinien hintatiedot ovat hankinta- tai arviointihetken hintoja eikä niitä päivitetä. Katso Nautiskelijan tilaajaperusteisen viinitietosivuston esittely. Nautiskelijan viinitiedon sivusto hyödyntää evästeitä.