ISSN 1458-8439
takaisin

Tutkija viininjumalan kulttuurimerkityksen kimpussa

27.2.2004
Andrew Dalbyn kirja Bacchus A Biography on klassista sivistystä arvostavan tutkijan kirjoittama viininjumalan elämäkerta jossa samalla kerrotaan “objektiivisen” analyysin ohella merkittävästi seksipartnereihin liittyvää, kovasti nykymaailman saippuaoopperoiden tyylistä pelkistettyä tarinaa. Kirja ei ole viinikirja, eikä kustantajan British Museum Pressin perusteella kannata odottaa helppoa luettavuutta. Potentiaalinen kohderyhmä jää pieneksi. Allekirjoittanut joutui usein turvautumaan sanakirjaan vanhahtavien sanojen ymmärtämiseksi. Sivulauseitakaan ei ole vältetty. Kirja on yleistietoa arvostavalle hyvä johdanto juomakulttuuriin sekä antiikin (Kreikan) mytologiaan. Olympoksen tusina jumalaa ja muut tavallisen kuolevaisen yläpuolella olevat (epämääräiset) jumalolennot tulevat myös kerrattua, sekä etenkin kuka on kenenkin muhinoinnin tulos ja sukulainen. Dalby ilmiselvästi pyrkii rakentamaan analogioita nykymaailmaan. Taustatieto hänellä vaikuttaa olevan erinomaisesti hallinnassa. Tarinaa ei sinänsä ole paljon kun väljästi taitettu kirja on taustoineen ja lähteineen ”vain” 166 sivua.

Omaa paneutumista edellyttävä vaativa johdanto länsimäiseen alkoholikäsitykseen

Fiktiivisen antiikin viininjumalan, josta Andrew Dalby käyttää pääasiassa myyvempää ja tunnetumpaa roomalaista nimeä Bacchus eikä kirjan muiden jumalien nimeämisperiaatteiden mukaista kreikkalaista nimeä Dionysos, elämäkerran lukeminen on siis vähintään haasteellista ja vaatii Nautiskelijan käyttämien viiniarvioiden sanaston perusteella älyllistä otetta. Allekirjoittanut joutui ponnistelemaan välillä kovasti miettiessään mikä olisi nimien suomenkielinen kirjoitusasu.

Antiikin Kreikassa Zeuksen ja Roomassa Jupiterin rakkausasiat olivat keskeisiä. Zeus oli niin aikaansaava ja hänen tarinansa tunnettuja, että muutamat jäljittivät sukunsa historian häneen asti. Kuuluisin Zeuksen partnereista oli Bacchuksen äiti Semele. Kirja alkaa Zeuksen rakastumisesta Semeleen. Juonta riittää sillä Bacchus peri isänsä huikentelevat tavat ja häntä oli suojeltava Zeuksen puolison Heran kostolta. Bacchus noutaa kirjan lopussa kuolleen äitinsä Olympos-vuoren jumalten valtakuntaan, joten tämän suhteen loppu on onnellinen, kun lisäksi Hera hyväksyy järjestelyn.

Miehen tulee tutustuva myös naiselliseen puoleensa

Kirjan kannen markkinointihenkinen version viininjumalan ulkonäöstäManalaan (Underworld) eli Hadeksen valtakuntaan pääsyyn sisältyi Bacchukselle kuitenkin Prosymnoksen asettama ehto että hänen tulee tutustua seksuaalisuutensa naiselliseen puoleen. Tämä oli manalaan pääsyn siirtymäriitti. Prosymnos oli kuitenkin kuollut kun Bacchus palasi manalasta takaisin ja hänen oli itse hoidettava anaalinen puoli oksasta tekemällään peniksen korvikkeella. Dalbyn mielestä antiikin Kreikassa tämän puolen esiintuomisessa oltiin erittäin häveliäitä, mutta roomalaisilla kirjailijoilla ei enää ollut asian suhteen samanlaisia pidättyvyyden vaatimuksia. Seksuaalisuuteen liittyvät häpeän tunteet olivat Dalbyn mielestä keskeisin syy Bacchuksen palvontamenoihin liittyvään vaitonaisuuteen. Tähän vihjaavat palvontamenoihin kuuluvat esineet, joita latinaksi kutsuttiin nimellä oscillantes. Ne ovat Dalbyn mielestä selviä miehen sukuelinten symboleita.

Lopun taustoituksessa tulee selvästi ilmi viininjumalan ristiriitaiset tarinat jo antiikin aikana, mikä todistaa Dalbyn mielestä, että häneen uskonut lukeneisto oli tietoinen ristiriitaisuuksista eikä itsekään uskonut kaikkiin eri kirjoittajien tarinoihin. Dalby tarjoaa kirjassaan Bacchuksen elämänvaiheista oman versionsa, minkä hän avoimesti myöntää, ja lähteissä vilisee runsaasti jälkipolvien tuntemia kuuluisimpia Kreikan, Rooman ja Bysantin kirjailijoita. Samalla hän myöntää tutkijalta vaadittavalla tavalla, että lainauksia on muokattu kirjan esitystyylin mukaisiksi. Dalbyn selityksen mukaan hänen versionsa painottuu antiikissa omaksuttuun ja hyväksyttyyn jumalten elämää kuvaavaan ja ristiriidat hyväksyvään ”sanattomaan sopimukseen” (untidy consensus). Tämä on nykypolvien tulkittavissa säilyneen antiikin kirjallisuuden perusteella.

Jumaltarustoon ei myöskään voi soveltaa tieteeltä vaadittavia loogisuuden (tai ristiriidattomuuden) vaatimuksia. Tieteellistä lähdekritiikkiä on vaikea soveltaa Dalbyn mukaan tämän tyyppisen monien vuosisatojen aikana muotoutuneen tarinan perusteella, kun ”alkuperäistä tarinaa ei ole ollut”.

Kirjaan on tehty nykyisin vaadittava vauhdikas aloitus, mutta allekirjoittaneen mielestä kirjan neljän sivun erittäin antoisa tausta antiikin jumaliin pitäisi lukea ensimmäisenä, jos tarusto ei ole ennestään tuttua. Tämä kuvaa myös kirjan suurta yleisöä kosiskelevaksi suunniteltua puolta kun heti hypätään tarinaan, jossa Zeus rakastuu Semeleen ja tämän syrjähypyn seurauksena syntyy Bacchus. Sen jälkeen menoa riittää vaikkei ruumiita tulekaan liukuhihnalla niin epäilemättä antiikin mittapuulla niitäkin riittää. Sidotun kirjan paperisessa lisäkannessa on kuvattu nuori viininjumala vaikka ensimmäisessä valokuvassa hän on jo vaihtunut parrakkaaseen, sarviseen ja tuuhean kiharahiuksiseen mieheen eli yleensä hahmoon, joka on totuttu viininjumalaan yhdistämään. Tästäkin argumentista tosin menee Dalbya kritisoiva sävy, kun hän itse avoimesti myöntää, että kautta historian on ollut ongelmana minkälaisena antiikin viininjumala (tai –jumalat) kuvataan.

Nykymaailmassa antiikin kulttuuri on saanut väistyä eikä sillä ole ollutkaan muuta kuin kulttuurin taustoitustehtävä. Samalla tulee selväksi antiikin maailman jumalien ja tavallisten kuolevaisten epämääräinen rajanveto. Lisävalaistusta edelleen antaa lähteiden maininta ja etenkin niiden kommentointi. Allekirjoittaneelle valaisevinta olivat kirjan loppuosat. Tutkijan ote kuitenkaan unohdu myöskään tarinankerronnan välissä kun hän kommentoi nykypolville jäänyttä ristiriitaista antiikin kirjallisuutta. Juonenkehittelyyn tulee siis pakollista kuivaa objektiivista taustoitusta. Allekirjoittaneelle jäi vaikutelmaksi, että Dalby ei ole vahvimmillaan mukaansa tempaavaksi editoidun fiktion puolella, mutta Bacchuksen kulttuurimerkitys ei lukijalle pitäisi jäädä epäselväksi.

Mikäli Bacchuksen tarina kiinnostaa tieteellisemmällä otteella on kirjan lopussa suosituksen 29 viime vuosikymmenten tieteelliseen ja pääosin englanninkieliseen kirjaan. Itse viini vaikuttaa Dalbylle suhteellisen vieraalta, tosin antiikin viinien olemuksesta on kenenkään mahdoton sanoa mitään varmaa, joten tästäkään puutteesta ei Dalbya voi kritisoida.

Modernille viininystävälle, tai tarkemmin nykyisin arvostetulle kohtuukäyttäjälle, löytyy erinomaisia kulttuuriperspektiiviä antavia selityksiä. Antiikin viinien laimentamisesta vedellä, tai periaatteen keksimisestä, kirja mainitsee erilaisia versioita. Dalbyn antiikista peräisin olevan lainauksen mukaan (alkuperäinen lähde jääköön mainitsematta useiden lainaajien polun vuoksi) ”miehet olivat juhlimassa rannalla kun sadekuuro yllätti heidät ja he menivät sateelta suojaan. Viiniastia, jossa vielä oli kolmannes viiniä, vähitellen täyttyi vedellä. Sateen lakattua miehet palasivat ja maistoivat viinin ja veden sekoitetta ja heidän mielestään se oli yhtä miellyttävää (pleasant) kuin puhdas viini, mutta ei juovuttavaa (heady). Kun veteen sekoittamatonta viiniä kaadetaan päivällisellä, me kaikki ylistämme Hyvää Henkeä (Good Spirit), joka keksi sen: se jumala on Bacchus. Mutta päivällisen jälkeen kohotamme maljan (call on) Pelastaja Zeukselle, koska Zeus sateen jumalana ensimmäisenä osoitti meille veden ja viinin sekoitteen tuottaman terveellisen nautinnon.”

Tarun mukaan Bacchuksen ja Ariadnen oletettu poika Oinopion perusti Khioksen kaupungin. Khioksen viini oli erittäin arvostettua ja kallista jota joivat myös Rooman keisarit. Aikansa Chateau d´Yquemiksi kirja mainitsee Khioksen Ariousian kylästä tulleen viinin. Vertaus on kiinnostava, koska Khioksen viinin Dalby sanoo olleen tumman punaista, kun tummien rypäleiden kuoria uutettiin rypälemehussa. (D´Yquem on makea valkoviini.) Kreikkalaiset kutsuivat viiniä mustaksi viiniksi, koska savimaljassa punaviini näyttää mustalta. Bacchuksen poikien nimet Oinopion ja Staphylos merkitsevät ”paljon viiniä” (rich in wine) sekä ”rypäleterttua”. Komedia- ja tragedia-sanojen etymologia liittyy myös juomiseen. Bacchusta saadaan siis kiittää viinin ohella myös eurooppalaisen draaman synnystä.

Antiikin Kreikan kuuluisimmat viinit

Yhdessä kappaleessa kirja tarkastelee antiikin Kreikan kuuluisimpia viinejä. Bacchuksen lainataan Hermippoksen komediassa noin vuodelta 420 eKr. kommentoineen ”Makean runsas Magnesian viini ja Thasian viini omenoiden aromien leikillä ovat mielestäni parhaimmat viinit jalon ja ainutlaatuisen (unhurtful) Khioksen viinin jälkeen… Se on nektaria: se on hilpeä nautinto, jonka tarjoan rakkaille ystävilleni juotavaksi.” Myöhempiä Kreikan kuuluisia viinejä olivat Mytilenen, Methymnan ja Eresoksen lesbialaiset viinit. Sittemmin tulivat kuvaan Kosin, Rhodoksen ja Kreetan viinit. Vähässä Aasissa sijaitsevat Tmolos-vuoren viinit olivat niin kuuluisia, että paikkaa pidettiin myös Bacchuksen ja hänen palvojiensa luontaisena kotina. Keisarillisessa Roomassa Kreikan kuuluisammat viinit tulivat Khiokselta, Lesbokselta, Thomokselta sekä Kreetalta. Kreetan viini oli erittäin rusinoituneista rypäleistä valmistettua viiniä.

Zeukselle annetaan kommentti, että liiallisen viininjuonnin seurauksena syntyvä väkivaltaisuus ei ole viinin eikä viininjumalan syytä. Väkivaltaisuus on seurausta liiallisesta viinin juonnista kun ihmiset eivät ole oppineet lisäämään viiniin vettä. Asiallisesti käytettynä viini tekee ihmiset onnellisiksi ja on suuri lahja ihmiskunnalle. Liiallisen alkoholinkäytön tuottamat ongelmat eivät olleet tuntemattomia antiikissakaan, vaikka monesti suomalaisessa kirjoittelussa saa sen käsityksen, että humalahakuisuus ja sen tuottama väkivalta ovat suomalaiskansallisia ominaispiirteitä.

Dalby esittää liiallisen humaltumisen synnyttämästä väkivallasta yleispätevän periaatteen: ”Umpihumalassa olevat miehet, joiden päätä alkaa särkeä, tietävät täsmälleen mitä heidän pitää tehdä kun he luulevat jonkun yrittävän tappaa heidät. He taistelevat; he tappavat jos pystyvät.” Tällä periaatteella ystävät palkitsivat viininviljelijä Ikarioksen nauttiessaan liikaa hänen köynnöksistänsä valmistamaa laimentamatonta viiniä. Nahkaleili, josta viiniä voi ottaa vähitellen sen pilaantumatta hapen vaikutuksesta, ei Ikarioksen vieraita innostanut vaan viini oli heidän mielestään parasta säilyttää saviruukussa ja juoda nopeasti pois avaamisen jälkeen.

Viini myös antiikin lohdun lähde

Kreikan viiniä tarkoittava sana oinos tulee kuningas Oineuksesta, joka oli taruston mukaan sekä ensimmäisiä kreikkalaisia aisankannattajia että samalla ensimmäinen eurooppalainen viiniköynnöksen omistaja. Bacchus lepytti kuningasta lahjoittamalla viiniköynnöksen ja kertomalla siitä valmistetun viinin hyvistä vaikutuksista. Bacchuksen oivalluksena oli, että hänen suosikkikasvinsa olisi lohdutuksen, mielihyvän ja unohduksen lähteenä Oineukselle samoin kuin monina myöhempinä vuosisatoina monille muille surullisille (complaisant) aviomiehille. Niin myös Oineus joi Bacchuksen lähdön jälkeen kun häntä alkoi askarruttaa kuningattarensa Althaian lasten Meleagroksen ja Deianeiran isä.

Kirjassa ei edes implisiittisesti vihjata analogiasta kristinuskon oppeihin, mutta allekirjoittanut ei voinut olla huomaamatta kirjan viininjumalaan liittyvien kertomusten ja rituaalien samankaltaisuutta kristinuskoon.

Dalby sanoo kreikkalaisten viinin vedellä laimentamisen johtuvan oluen puutteesta, koska pitkä juhlinta edellyttää oluen väkevyistä juomaa. Vedellä laimennetun viinin väkevyys sopi symposioniin eli pitkään iltaan, jossa syödään, keskustellaan, väitellään ja yleensä tehdään asioita yhdessä. Kun laimennettua viiniä oli juotu humaltumiseen saakka saattoi symposion keskeytyä komokseen eli kulkueeseen ja laulamiseen kylän tai kaupungin läpi. Humaltunut ja mellastava käytös oli näissä sallittua, ja myös odotettua, mutta kuitenkin niissäkin oli määrätyt rajat, joita ei saanut kaiken ylittää. Eipä maailma ole paljoa reilussa parissa tuhannessa vuodessa muuttunut…

Kirjan sanomaa ja viininjumalan merkitystä kuvaa parhaiten Dalbyn oma määrittely: ”Bacchus ei ollut tyypillinen kreikkalaisten jumala. Hän ei edustanut mitään inhimillistä voimaa, ei rakkautta, vihaa, suuttumusta tai anteeksiantoa. Hän ei hallinnut luonnonvoimia, tuulta, maanjäristyksiä tai ukkosta. Hän edusti voimia, jotka ovat inhimillisen kontrollin ulottumattomissa, mutta joita emme kuitenkaan voi välttää: voimia, jotka ottavat hallintaan mielemme tai sijoittavat meidät itsemme ulkopuolelle ´ekstaasissa´. Voima voi olla anteeksiantamaton ja tuhota meidät. Niille, jotka myönsivät hänen voimansa sekä juhlivat hänet mysteerejään, Bacchus oli hyvä jumala, koska hän auttoi kuolevaisia tekemään sovun tämän häiritsevän ja potentiaalisesti tuhoavan voiman kanssa.”

Kuvaus on monimerkityksinen ja tulkinnanvarainen, mutta niin ovat kirjan kuvaamat inhimilliset ominaisuudetkin. Konkreettisesti viiniä ei kirjassa käsitellä, mutta viinin tehoaineen vaikutuksia enemmänkin. Nykykulttuurimme perusteita tulee samalla opeteltua tai kerrattua, mutta kirjan lukemiseen pitää uhrata aikaa vähäisestä sivumäärästä huolimatta. Artikkelin loppu

Ismo Järvinen

Andrew Dalby: Bacchus A Biography. The British Museum Press 2003. ISBN 0714122424. Sivuja 166 (sidottu). Hinta 27,90 euroa (Akateeminen Kirjakauppa).



takaisin
 

© 2002-2019 JWJ-Nautiskelija Oy. Tietosuojaperiaatteet ja toimituspolitiikka. Tietojen kopioiminen ja julkaiseminen on tekijänoikeuslain mukaisella tavalla kielletty. Viinien hintatiedot ovat hankinta- tai arviointihetken hintoja eikä niitä päivitetä. Katso Nautiskelijan tilaajaperusteisen viinitietosivuston esittely. Nautiskelijan viinitiedon sivusto hyödyntää evästeitä.