ISSN 1458-8439
takaisin

Systembolagetin karttapohjainen johdanto viinintuotantomaihin

12.8.2004
Pohjoismaisissa monopolimaissa on mahdollista julkaista analyyttistä kirjallisuutta ilman normaalia kaupallisten julkaisujen superlatiivisanoitusta. Ruotsin viinamonopoli Systembolaget on uudistanut Kartbokinsa tänä vuonna. Hinta on järkevä 195 kruunua, Luottokunnan toukokuun lopun muuntokurssilla 21,76 euroa, vajaan 130 sivun A4-kokoisesta kirjasta. Vaikka nimi on Karttakirja on siinä myös laajasti taustatietoa rypäleistä ja viljelystä sekä myös Systembolagetin myynnin kehityksestä maittain ja/tai alueittain. Avoimuutta painottava Alko ei jaa tällaista tietoa, joten niitä voi käyttää approksimaatioina Suomen tilanteesta. Maakohtaiset kartat ovat analyyttisiä ja alueet hierarkkisesti jaoteltuja eli ehdotonta huippua. Faktaperusteinen ote on koko ajan läsnä. Toisaalta sitten rypäleistä ja alueista puhuttaessa laatuarviot puuttuvat ja tekstissä keskitytään mitattavien tulosten kuvailuun. Sisällöltään julkaisu muistuttaa Johnsonin ja Robinsonin Suurta viinikirjaa (joka mainitaan myös lähdeluettelossa), tosin kartat ovat makrotasolla, mutta käytännössä merkitystä omaavat maat katetaan, tosin ei täydellisesti.

Aluejaottelusta kiinnostuneiden lähdeteos

Systembolagets Kartbokin kansiRanskan osuus kirjan sivumäärästä on yli puolet ja maakartan lisäksi on 16 aluekarttaa. Italiasta selvitään maakartan lisäksi kahdella pohjoisen sekä keski- ja eteläosan kattavalla kartalla. Espanjasta riittää samoin kolme karttaa. Pohjois-Amerikasta selvitään neljällä kartalla, joista eriteltynä on Kalifornia, Tyynenmeren rannikon luoteisosa ja New York. Kanadasta ja Meksikosta on lyhyet kuvaukset. Etelä-Amerikasta selvitään yhdellä koko kartalla, sekä eriteltynä Chile ja Argentiina. Australiasta on maakartan lisäksi kaakkoisosa ja lounaisosa eli käytännössä merkittävät viljelyalueet. Länsi-Australian Great Southernin ala-alueen viidestä alueesta mainitaan tosin vain tärkeimmät kolme Frankland River, Mount Barker ja Albany. Uudesta Seelannista on yksi kartta. Välimeren alue eli Libanon, Kypros, Tunisia, Algeria ja Marokko katetaan yhdellä kartalla. Tosin näiden maiden viinien myyntimäärien romahdus, Libanonin reilusti lisääntynyttä myyntiä lukuun ottamatta, on paljastava ja kirjallisuuden näiden maiden poisjättämisperiaatteen mukainen. Ex-Neuvostoliittoa sekä ex-Jugoslaviaa ei käsitellä ollenkaan, eikä myöskään Slovakiaa ja Tsekkiä. Aasia, Turkki mukaan lukien, on myös kokonaan jätetty pois. Kiinan kasvava tuotanto olisi ollut kiinnostava sekä sanallisesti että kartalla etenkin kun siitä on lehtiä seuraavan kuluttajan käytännössä mahdotonta löytää tietoa.

Karttojen lisäksi löytyy muutama pakollinen koko sivun taiteellisella otteella valittu kuva. Lähdeluettelon ja tuotantotilastojen lähteen saa pääteltyä OIV:ksi (Office International de la Vigne et du Vin) ja vuodeksi 2000, mitä tosin ei eksplisiittisesti mainita. Tuotantotilastot ovat viinikirjallisuudessa tuoreita ja samalla selviää myös maakohtainen viljelyala. Ensimmäisessä kolmen sivun luvussa käsitellään Maailman viininviljelyalueet (Världens vinodlingar). Kartasta selviää hyvin viiniköynnöksen kasvuympäristön vaativuus ja nyrkkisääntönä sen viljelyala rajoittuu sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla 30- ja 50-leveyspiirin väliin.

Kirjan Etelä-Afrikan kartta ruskealla värityksellä kuten muutkin kartat.Vuoden 2000 globaaliksi viinintuotannoksi saadaan OIV:lta 275 892 000 hehtolitraa eli noin 27,5 miljardia litraa. Keskivertomaailmankansalainen joisi siten viiniä lähes viisi litraa. Luvussa on erittäin havainnollinen pylväskuvio, jossa verrataan merkittävien viinintuotantomaiden viljelyaloja ja tuotantomääriä. Kolmesta suuresta Ranska ja Italia loistavat ”tehokkaalla” viljelyalan käytöllä, kun taas kuiva Espanja ”tehottomalla”. Ylivoimaisesti eniten korkeita hehtaarisatoja arvostaa Saksa. Euroopan ”alhaisen” tuottavuuden maat ovat puolestaan Portugali ja Romania.

Viinintuotanto keskittynyt

Tekstissä valaistaan lisää viininviljelyn tehostumista sillä vuosien 1950 ja 1980 välillä maailman viininviljelyala lisääntyi 13 prosenttia kun taas tuotanto kasvoi lähes kolme kertaa enemmän, 35 prosenttia. Vuonna 2000 globaali viljelyala oli 7 885 000 hehtaaria tai lähes 80 000 neliökilometriä. Viininviljelyn taloudellinen merkitys ei ole globaalisti kulttuurimerkityksen veroinen kun viljelyala on vain vajaat neljännes esimerkiksi koko Suomen pinta-alasta. Viininviljelyn keskittymistä kuvaa, että seitsemän suurinta maata - Ranska, Italia, Espanja, USA, Argentiina, Saksa ja Australia – tuottivat 75 prosenttia viinistä, ja kolme ensimmäistä yli puolet, 55 prosenttia. Tekstissä tosin ei mainita, että rypäleiden viljelyalassa on mukana myös pöytä- ja tislerypäleet, joten esimerkiksi maakohtaiset keskimääräiset hehtaarisadot eivät ole täysin vertailukelpoisia.

Maajärjestyksen logiikka ei ainakaan toimittajalle selvinnyt ja yksittäisten maiden ja alueiden paikka pitää katsoa sisällysluettelosta. Muun vastaavan kirjallisuuden tyyliin ensimmäisenä käsitellään Eurooppa ja siinä luonnollisesti Ranska, ja Ranskan sisällä puolestaan ensimmäisenä Bordeaux ja toisena Bourgogne. Ranskan johdannossa selviää valaisevana tietona, että alueviinien (Vin de Pays) enimmäishehtaarisato on rajoitettu 90 hehtolitraan. Mitä se käytännössä tarkoittaa on sitten toinen asia, sillä viinintuotantomaissa arvostetaan poikkeuksia ja vapautuksia paljon Pohjois-Eurooppaa enemmän. Ranskan pöytäviinien ainoa vaatimus on ilman chaptalisointia saavutettava 8,5 prosentin etanolipitoisuus.

Onnistunutta tarveharkintaa on myös sovellettu kun esimerkiksi Saksasta on käytännössä vain yksi 13 aluetta käsittävä kartta. Saksassa riittäisi alueittaisia jaotteluja, mutta niiden laatumerkitys on sitten täysin eri asia. Saksassa annetaan lisäksi predikaattiviinien kypsyysluokkien Oechsle-astepitoisuudet sekä lisäksi kypsyysluokkien sanalliset kuvaukset. Tosin kuluttajille mielekkäämpiä ja havainnollisempia rypälemehun sokeripitoisuuksia ei mainita. Saksan Rypäleet-kappaleessa selviää diplomaattisesti, kirjan kuvailuperiaatteiden mukaisesti, Müller-Thurgau –viinien laatupotentiaali, kun ”viinit ovat suhteellisen kevyitä, kukkaisia ja parhaimmillaan nuorena (helst konsumeras unga). Rypälettä käytetään usein sekoitteiden pohjana ja tämän vuoksi rypäleen taloudellinen merkitys monille tuottajille on suuri”. Saksassa sääriskeillä ja niiden seurauksilla rypälevalinnoille on tärkeä merkitys.

Kirjan Burgundin kartoitus on paljastava. Burgundereita hehkutetaan yleensä maailman ainutlaatuisina viineinä, mutta silloin tarkoitetaan juuri Cote d´Orin Grand Cru-viinejä. Cote d´Orin osalta mainitaan taulukossa kaikki Grand Cru –tarhat sekä niiden sijaintikylät mutta ei paljon muuta. Kartta on sinänsä paljastava ja kertoo Côte d’Orin alueen laajuudesta kuvaamalla koko nimeen oikeuttavan maantieteellisen alueen sekä intensiivisen viljelyn alueet (vinintensiva områden). Yleensä kirjoissa kuvataan vain jälkimmäinen. Viininystävä unohtaa helposti laadun suhteen paljastavat Burgundin AC-laatutasojen osuudet. Grand Cru viinien osuus on yksi (1) prosentti, Premier Cru –viinejä on sentään 11 prosenttia ja kyläviinejä lähes neljännes, 23 prosenttia. Alueviinejä (käytännössä Bourgogne AC) on sitten loput lähes kaksi kolmasosaa eli 65 prosenttia. Mistä kirjoitetaan ja puhutaan ja mitä juodaan ovat siis eri asia.

Burgundereiden ongelmallista laatua ja nousevia hintoja valaisee erinomaisesti Cote d´Orin viinien myyntimäärien tasainen lasku. Vuonna 1989 Systembolaget myi näitä viinejä 51 600 litraa ja vuonna 2003 enää puolet, 26 800 litraa. Systembolagetissa on maailmanmittakaavassa hyvä burgunderitarjonta ja niukkuushyödykkeiksi kohtuulliset hinnat. Huomattavasti kohtuuhintaisempia Beaujolais-viinejä myytiin vuonna 2003 667 700 litraa, ja myyntinsä moninkertaistaneita Chablis’n viinejä 368 700 litraa, kun kaikkien burgundereiden myynti oli 1 356 800 litraa. Chablis’n kartassa on alueen Grand ja Premier Cru –tarhat nimettyinä. Kokonaisuudessa Systembolagetin burgundereiden myynti on pysynyt vuosien 1989 ja 2003 välillä suhteellisen vakaana.

Kreikasta mainitaan ainoastaan latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettuna viisi laatuluokkaa, mutta etenkin etikettien lukemisen kannalta kyrillinen kirjoitusasu olisi pitänyt myös antaa. Turisti ei välttämättä löydä pullosta muuta kuin kyrillistä tekstiä. Kreikan osalta viides laatuluokka on ranskalaisesti kirjoitettu Traditionell appellation (TA), joka viittaa retsinaan ja tarkoittaa valmistusmenetelmää eikä aluetta. Tarkkaamatonta viininystävää hämäävästi TA on kuitenkin laatutasoltaan pöytäviini.

Pohjois-Afrikka dominoi kauppaa toisen maailmansodan jälkeen

Allekirjoittaneelle uusi ja ajattelun aihetta antanut tieto oli että Ranskan kolme siirtomaata Marokko, Algeria ja Tunisia vastasivat kahdesta kolmasosasta maailman viinikaupasta 1900-luvun puolivälissä ennen maiden 1960-luvun itsenäistymisten jälkeen tapahtunutta viininviljelyn romahdusta. Pääosa viineistä meni tosin emämaahan ja sielläkin paikallisiin viineihin potkua lisäämään. Algerian viinintuotanto oli 1930-luvulla hulppeat 21 milj. hehtolitraa ja viljelyala 400 000 hehtaaria eli lähes saman verran kuin Ranskan Midissä. Vuoteen 1995 mennessä viljelyala oli supistunut 63 000 hehtaariin ja näistäkin puolet oli pöytärypäleiden tuotannossa.

Kirjan tavoite hierarkkisesta aluejaottelusta toteutuu hyvin. Lisäksi tiivistettyjä ominaispiirteiden kuvauksia löytyy reilusti, kuitenkin ilman eksplisiittisiä laatupotentiaalin kuvauksia.

Karttakirja puolustaa paikkaansa sillä, että kartat ovat, ainakin toimittajan lukeman laajan viinikirjallisuuden, perusteella kattavasti esitellyt eikä osaa alueista ole ”unohdettu” tai joistakin muista syistä jätetty pois. Heti maakartan jälkeen on muutaman virkkeen tiivistelmä, josta selviää tarkalla lukemisella syvällistäkin tietoa. Tämä kirja vahvistaa yleistä tosiasiaa, että viinikulttuurissa ruotsalaiset ovat vähintään sukupolven suomalaisia edellä. Suomen viinamonopolilla on myös julkaisupuolella, monen muun asian ohella, tarjolla länsinaapurissa esikuvia, sillä tällainen kirja tuskin ilmestyy kaupalliselta kustantajalta. Teksti on erittäin sujuvaa eikä toisen kotimaisen hallinta tuottane lukiopohjallakaan suomalaiselle mainittavia ongelmia, tosin ruotsinkielisiä viinitermejä pitää hieman hallita. Kirja käy erinomaisena johdatuksena aloittelijalle viinien maailmaan sekä pitemmälle ehtineelle hyvänä maantiedon, ja myös taustatiedon, lähteenä. Artikkelin loppu

Ismo Järvinen

Systembolaget: Kartbok över vinområden. Stockholm 2004. Sidottuja A4-kokoisia sivuja 128. ISBN 9187406209. Redaktör Jens Lindberg. Systembolagetin hinta 195 kruunua, noin 22 euroa.



takaisin
 

© 2002-2017 JWJ-Nautiskelija Oy. Tietosuojaperiaatteet ja toimituspolitiikka. Tietojen kopioiminen ja julkaiseminen on tekijänoikeuslain mukaisella tavalla kielletty. Viinien hintatiedot ovat hankinta- tai arviointihetken hintoja eikä niitä päivitetä. Katso Nautiskelijan tilaajaperusteisen viinisivuston esittely.