ISSN 1458-8439
takaisin

Broadbentin englantilaisen maun kaunis jäähyväisteos

16.3.2005
Englannin eliitti on kunnostautunut vanhoilla viineillä. Lontoon Chriestie’sin sekä Sothebyn huutokaupat ovat maailmankuuluja porvoolaisten, burgundereiden, porttien sekä muun viinimaailman eliitin kauppaajina. Pienen tuotannon nimekkäät viinit ovat alusta lähtien niukkuushyödykkeitä ja vielä niukemmaksi ne käyvät kun niitä juodaan tasaisesti ajan myötä. Vuonna 1927 syntyneen englantilaisen viinimaailman ikonin Michael Broadbentin jäähyväisteos ja elämäntyön tiivistelmä on Vintage Wine. Fifty Years of Tasting Over Three Centuries of Wine. Kirja on julkaistu tosin vuonna 2002, mutta tällaista kirjaa ei hankita viimeisimpien tietojen vuoksi. Gurun taustaresurssit ovat olleet hulppeat ja teksti on viimeisteltyä eikä allekirjoittanut bongannut virheitä. Nyky(viini)kirjoissa hatunnoston arvoinen on kuvien poisjättäminen, tosin ulkoasu on suurella rahalla viimeisen päälle suunniteltu. Itse Broadbentin mausta ja etenkin arviointityylistä voi olla montaa mieltä, mutta tarkkaavainen ja taustatietoa omaava lukija saa uusia syvällisiä oivalluksia viinimaailmaan. Lähes A4-kokoisen kirjan raamattumainen ulkoasu ei jää epäselväksi. Muodollisesta koulutukseltaan Broadbent on arkkitehti, ja Master of Wine -tittelin hän sai jo vuonna 1960. Vuonna 1966 hän perusti mm. Christie’sin viiniosaston ja häntä pidetään kalliiden viinien jälkimarkkinoiden luojana.

Päiväunille viinimaailman merkkihenkilöiden ja –viinien pariin
Kirjan koko on 20 x 27,5 cm ja sivuja 560. Kirjan ainoa kuva värillisen päällyspaperin ohella löytyy lopusta, jossa piirroksilla havainnollistetaan Bordeaux- ja Burgundi-pullojen nestevajeen (ullage) mittoja ja niiden tulkintaa. Sivut ovat kaksivärisiä ja nimet ovat punaisella, samoin kuin tiivistä tietoa jakavat punaisella kirjoitetut laatikot merkittävistä henkilöistä, viineistä, alueista ja muista vastaavista. 15 sivun hakemistossa riittää lukuja kun nimen perässä on kunkin vuosikerran kohdalla kursiivilla sivunumero ja vuosikertoja voi olla kymmeniä. Bongareille hyödyllisin lienee tekstissä mainittujen henkilöiden, organisaatioiden ja tapahtumisen hakemisto. Valtaosassa on lyhyt muutaman sanan selitys, mutta osassa niissä on sivunumero lisätietoja varten. Kiireisille kovatuloisille keräilijöille annetaan tiivistettynä tiedot eri vuosista ja uudemmissa niiden kasvuoloista. 1900-luvun alun olosuhteiden kuvaukset ovat jo pelkästä kulttuurinäkökulmasta kiehtovaa luettavaa.

Klassiset englantilaisten arvostamat alueet

Broadbentin kolmannen ja epäilemättä viimeisimmän viiniarviohakuteoksen Vintage Wine irtopaperikansiKirjassa on oikeastaan kaikki mitä paremmissa viinipiireissä tarvitaan, lukuun ottamatta käyvien ja kohtuuvaivalla saatavien vuosikertojen arvioita. Sisällysluettelo on jaettu alueittain. Paino on Ranskan nimekkäillä alueilla sekä väkevistä porteissa ja madeirassa. Uusi maailma saa niukasti tilaa ja Espanjasta riittää Vega Sicilia. Portviineissä kannattaa pitää mielessä ja nyt ollaan kiinnostuttu vain vintage-porteista eikä pitkään tammikypsytetyistä colheita-porteista.

Jenkkeillä on ollut taito sauma viiniarvioissa kun heidän pisteytys ja kuvaukset ovat olleet yksiselitteisempiä, tosin Robert Parker on viime vuosina kovasti päässyt Broadbentin tyylin makuun, jossa pullon sisällön kuvaus ei ole tärkeintä vaan hyvä fiilis, sekä etenkin viinien haluttavuudesta huolehtiminen. Broadbent pisteyttää viininsä viidellä tähdellä. Kirjassa ei kuvata mitä tähdet todellisuudessa tarkoittavat muuta kuin outstanding ja poor tyyppisellä vaihteluvälillä. Kirjassa on muutamia tähdettömiä eli heikkoja viinejä. Yksi tähti tarkoittaa ei erittäin hyvä, mutta ei huono (not very good, but not bad). Broadbentin maun ohi menneet viinit siis selviävät (edellyttäen että ne on maistettu ja sisällytetty kirjaan). Erikseen sanotaan että edullisia massaviinejä ei arvioida, mutta muutama poikkeus löytyy. Esimerkiksi vuosikerran 1991 Mondavin Woodbridge Zinfandel saa peräti kolme tähteä ja maisteluhetki oli joulukuu 1993 ja kuvaus ”Woodbridge on Mondavin kohtuullisemmin hinnoiteltu sarja. Erittäin kypsä (sweet), pehmeä, hedelmäinen ja houkutteleva (attractive). Hyvä vastine rahoille.” Kaikissa järjestelmissä näyttää olevan skaalausongelmia tai sitten kallis hinta ja pitkä ikä ei automaattisesti tuo lisäarvoa.

Kirjavat kuvaukset

Broadbent tekee osan muistiinpanoistaan reilustikin jälkikäteen muistikuviensa perusteella, joten monet kuvaukset ovat niin suppeita että epäselväksi jää säilyykö viini vakaana monia vuosikymmeniä. Säilyvyyslupausten ja iän tuoman parantumisen suhteen Broadbent on kaikkein positiivisemmassa luokassa. Monissa vanhemmissa maisteluissa on syvällisempi kuvaus, joista voi tehdä konkreettisia päätelmiä viinin olemuksesta. Monet viinikirjoittajat vakuuttavat ajavansa (vain) kuluttajien etua (tosin juovat ja arvioivat tuottajien maksamia viinejä). Broadbent on niin rehellinen, että viinikauppias- ja viinihuutokauppias taustastaan huolimatta hänen mielessään on enemmän kuluttajan kuin tuottajan etu (consumers’s interest in mind rather than the producer’s).

Tärkeintä lieneekin, että Broadbent mainitsee tuottajia, jotka sitten yleisesti tulkitaan laatutakuuna ja oikeuttavat monesti minkä hinnan tahansa. Nykyisin jenkit ovat omineet nämä tehtävät ja siellä on sopivasti myös kokeilunhalua sekä maailman suurin ostovoima. Niin paljon kirjoittaja huolehtii elitismistä, että suuren tuotannon ja tuottajille leivän tuovia viinejä ei käsitellä. Edullisten viinien tapauksessa tosin ei myöskään toimisi viiden tähden skaalaus, vaan tähtien alle pitäisi Michelin ravintolaoppaiden tyyliin antaa kakkosliigan viineille ruokailuvälineiden tapainen uusi, mutta alemman tasoinen asteikko.

Toisaalta esimerkiksi suomalaisille tuttu libanonilainen Chateau Musar saa vuosilta 1959 ja 1970 täydet viisi tähteä. Alkossa on myynnissä Château Musarin vuosikerta 1997 reilun kahdenkymmenenviiden euron hintaan. Kukin voi mielessään miettiä kuinka tulkita neljän tähden viinin olemus kuvauksen perusteella: ”Ensimmäisen kerran maistettu Serge Hocharin kanssa Château Musarin kellarissa joulukuussa 1999. Lopullinen viini oli vielä erillään säiliöissä: Cinsault Bekaan laaksossa sijaitsevan Kefrayan Garrigue-alueelta: raikas, aromikas; miellyttävä, hieman tyylikkyyttä. Carignan Anasta, hieman pohjoisemmasta: lihaisempi, kaunis hedelmä, erittäin tanniininen. Cabernet Sauvignon oli uskomattoman syvän väristä; vihreä, rankamainen tuoksu; karu, supistava. Sekoittamiseen on vielä vuosi. Viimeisimmällä kerralla vaikutti täysin kehittyneeltä, hyvä maku, ihana (lovely) jälkimaku. Viimeinen maistelu toukokuu 2002.” Tällainen on siis neljän tähden viini, joita kirjassa muutenkin vilisee. Musarin kahden sivun luvun johdannossa tosin varoitetaan, että tyylin ja voimakkuuden jäykkää johdonmukaisuutta ei kannata odottaa eikä kalpeahko väri saa myöskään johtaa harhaan.

Yhdellä sivulla käsitellään kahta portugalilaista mietoa harvinaisuutta Bussaçossa sijaitsen Palace-hotellin Buçacoa sekä Douron Barca Velhaa muiden maailman huippuihin keskittyneiden kirjojen tyyliin. Barca Velhan kohdalla vanhin käsiteltävä vuosikerta on 1978. Nautiskelijan tietojen mukaan vuoden 1985 jälkeen seuraava Barca Velhan vuosikerrat ovat 1991 ja 1995, mutta Broadbent käsittelee myös vuosikerrat 1989, 1990, 1992 ja 1994. Osassa mainitaan että viiniä ei tulla myymään Barca Velhana. Mielenkiintoista on että potentiaalisesti viiden tähden viini on vuonna 1996 maistettu vuosikerta 1990. Tekstissä tosin mainitaan sen olleen viimeinen Reserva Especial (ei siis Barca Velha). Nautiskelijan käsitys vuosikerran 1990 ainutlaatuisuudesta poikkeaa reilusti Broadbentin vastaavasta. Toisaalta Broadbentille vuosikerta 1985 on täydellistä vuonna 1996, mutta Nautiskelijalle ei vielä 2003. Alkossakin myynnissä ollut vuosikerta 1995 on Broadbentille potentiaalisesti viiden tähden veroinen.

Allekirjoittaneelle onnistunut vanha viini eroaa ainakin Guigalin La Mouline Côte-Rotie 1986:n osalta. Broadbent maistoi viinin viimeksi marraskuussa 2000 ja luonnehti sitä pettymykseksi. Tähtiä viini sai kaksi (viidestä) ja yhteenvetona kehotuksen unohtaa koko viini. Broadbent löysi siitä hieman tervaa sekä tummaa siirappia. Viini on polttava (hot) ja samalla ohut. Tanniinit myös häiritsivät. Jaboulet La Chapelle Hermitage 1985 sisälsi vielä vuonna 2000 potentiaalia neljän tähden viiniksi. Viini on mm. parfyyminen (fragrant) ja voimakasrakenteinen (richly textured) sekä tuntuva (substantial). Nautiskelijalla viini oli säilytettävissä, mutta ehtoopuolella ja yllättävän niukkatanniininen.

Huiput kertovat totuuden

Kirjoittamisvuoteen 2002 mennessä vuoden 1995 samppanjoista on käsitelty muutama eikä sen jälkeen mitään. Kriittiselle ja tarkkaavaiselle lukijalle löytyy hyödyllistä taustatietoa vuosikerran 1992 taustoituksessa, jossa sanotaan että tuottajien oli tällöin pakko siirtyä tiukempaan itsekontrolliin aikaisempien vuosien laatulipsumisten vuoksi. Samasta kohdasta selviää myös että Broadbentin tehtävänä ei ole maistaa laajaa määrää viinejä kriittisesti. Broadbentille näyttää riittävän muutaman nimekkäimmän (ja siis kalleimman) viinin maistaminen.

Koska samppanjat eritellään muiden viinien tyyliin vuosikerroittain, tulee erittäin kalliin, mutta ilman vuosikertaa myytävän Krugin Grande Cuvéen kanssa ongelmia. Luokitteluongelman Broadbent ratkaisi kirjassaan kirjoittamalla viinistä omassa laatikossaan. Christie’sin huutokauppaluetteloissa hän ratkaisi vastaavan ongelman sisällyttämällä kyseisen viinin vuosikertasamppanjoiden viimeiseksi, koska Krugin omistajat kritisoivat voimakkaasti Grande Cuvéen sijoittamista Ilman vuosikertaa –otsikon alle. Grande Cuvée sanotaan yhdistettävän noin neljästä tusinasta viinistä, jotka tulevat parista tusinasta kylästä, kolmesta lajikkeesta ja parhaimmillaan kymmeneltä eri vuodelta. Nämä pannaan sitten samaan sammioon ja siitä vain sekoittamaan. Tuloksena on Broadbentin mukaan Krug täydellisimmillään. Ainakaan allekirjoittanut ei keksinyt sublime-sanalle osuvampaa suomalaista vastinetta. Lukija joutuu usein miettimään mikä on englannin erilaisten huippua ilmaisevien adjektiivinen vertailuaste ja niiden suomenkielinen erittelevä vastine.

Burgundissa on tyypillistä saman tarhan, mutta eri tuottajien viinien poikkeuksellisen suuri laatuvaihtelu, mutta sehän tekee vertailun kiehtovaksi, ainakin Broadbentille. Nautiskelija ei ole yhtä innostunut hunajaa maksavista viineistä, jotka odotusarvoisesti tuottavat pettymyksen (ja parin poikkeuksellisen viinin avulla sitten hehkutetaan muita). Kovin monelle tuskin tarjoutuu tällaista mahdollisuutta huippupienen tuotannon ja huippukalliiden parissa. Työnsä vuoksi Broadbent selittää olleensa estynyt tutustumasta paikan päällä viineihin asiantuntijalta vaadittavat kolme kuukautta vuodessa. Christies’in burgunderispesialisti onkin MW Anthony Hanson.

Kirjan kansi ilman kansipapereita viininpunaiseen ja kultaiseen arkistotyyliinHarvalla suomalaisella taitaa olla mahdollisuutta näissä viineissä sponsoroituihin tutustumisiin (ja omalla rahalla homma on liian kallista). Broadbentilla ei myöskään taida olla burgundereissa paljoa sponsoroituja maisteluita, koska tuottajarepertuaari on lievästi ilmaistuna suppea. Vaaleissa burgundereissa hän on lähinnä kiinnostunut Montrachet’n viineistä. Tummien burgundereiden olemuksen paljastaa Domaine de la Romanée-Conti, DRC, jonka vuosittaisen tarjonnan hän maistaa uskollisesti. DRC antaa sponsoroituja maisteluita äärimmäisen harvoille valituille kirjoittajille eikä joukkoon kuulu esimerkiksi Wine Spectator tai The Wine Advocate. Laajemman esittelyn ovat saaneet mm. suomalaisille tutut Louis Jadot ja Joseph Drouhin.

Broadbentin arviointien pyyteettömyyttä voi hieman epäillä, koska kaikkien myyjien tyyliin tavara on vähintään hyvää, nuoremmat paranevat pitkällä säilytyksellä ja monet vanhat puolestaan säilyttävät laatunsa poikkeuksellisen pitkään. Broadbentin elanto on Christie’sin huutokauppatalon viiniosaston aikaisempana pomona ja myöhempänä konsulttina riippunut, ainakin osittain, kuinka paljon vanhoista viineistä ollaan valmiita maksamaan. Käytännössä ikävän monessa huutokaupan viinierässä on paljon ei-haluttua ”tilpehööriä” parin halutun pullon lisäksi.

Vintage Wine ei ole opetuskirja kuten eivät sen edeltäjätkään The Great Vintage Wine Book vuodelta 1980 tai sen kakkosversio vuodelta 1991. Kakkosversiota on edelleen myynnissä. Taustatietoja omaavalle uusin kirja tarjoaa asiansa sisäistäneen kirjoittajan lisätietoa ja ”elämänkokemuksen”. Kirja on hakuteos sekä erinomainen ajanviete- ja päiväunikirja, mutta ei kattava eikä syvä muissa kuin porvoolaisissa. Paremmissa piireissä ei ole ollut sopivaa kysyä hintaa ja ne onkin kokonaan jätetty kirjasta pois. Broadbent yleensä - etenkin Vintage Wine - on MW:n ja englantilaisen arvomaailman puhdasoppinen edustaja. Rahaa käyttävän viininharrastajan pitää hallita myös harvinaiset viinit sekä niiden englantilainen kuvaamistapa. Broadbentin persoonansa peliinpaneminen on kaunista luettavaa, todennäköisesti tyylinsä viimeisenä ja ansiokkaana edustajana. Artikkelin loppu

Ismo Järvinen

Kts. myös Broadbentin ja kalliiden viinien bisnestä valaiseva artikkeli Englantilaisen maun oppitunnilla Christie’sin maisteriluokalla.

Michael Broadbent: Vintage Wine Fifty Years of Tasting Over Three Centuries of Wine. Little, Brown/Websters. London 2002. Sidottuja sivuja 560. ISBN 0316859648. Hinta 77,50 € Akateeminen tilattuna. Amazon.uk 26,46 puntaa (n. 40 €) + toimituskulut



takaisin
 

© 2002-2017 JWJ-Nautiskelija Oy. Tietosuojaperiaatteet ja toimituspolitiikka. Tietojen kopioiminen ja julkaiseminen on tekijänoikeuslain mukaisella tavalla kielletty. Viinien hintatiedot ovat hankinta- tai arviointihetken hintoja eikä niitä päivitetä. Katso Nautiskelijan tilaajaperusteisen viinisivuston esittely.