Tummaan Pinot Meunieriin ei käytännössä törmää lajikeviininä, mutta mainintaa edellyttäväksi sen tekee asema, vielä toistaiseksi, Champagnen viljellyimpänä lajikkeena. Nautiskelijalla lajike sisältyy samppanjasekoitteeseen. Kirjallisuus jättää monesti Pinot-lajikkeisiin viittaavan sanan pois nimestä. Lajiketta voi siis kutsua viileän ilmaston työhevoseksi, jonka olemassaolo on luonnollista mutta ei mainostamisen arvoista. Se on satoisa ja viinit kehittyvät huomattavasti Chardonnay- ja Pinot Noir –viinejä nopeammin. Lisäksi se silmikoi Pinot Noiria myöhemmin ja rypäleet kypsyvät sitä aikaisemmin. Sillä on myös mausteisuutta, savumaisuutta ja omenamaisuutta korostavat piirteensä, joten sekä kuluttajat että tuottajat ovat olleet tyytyväisiä lajikkeeseen. Rypäleen roolia voi hyvin verrata Muscadellen rooliin Bordeaux´ssa, tosin sitä arvostetumpana.

Lajike edellyttää viileää ilmastoa. Uudessa Maailmassa puolestaan ongelmana on rypäleiden liiallinen kypsyminen, joten se ei tuo lämpimässä ilmastossa mitään lisäarvoa luontaisesti pitempiä kasvuaikoja vaativille Chardonnaylle ja PN:lle. Lajike on suhteellisen suosittu viileässä Saksassa, ei tosin kuohuviineissä. Sen viljelyala vuonna 1999 2289 hehtaaria ja vuonna 2002 2517 hehtaaria oikeuttavat tummien rypäleiden sarjassa neljännelle tilalle. Alsacessa lajike oli AC-punaviineissä sallittu vuoteen 1979 saakka, mutta laadukkaampi PN korvasi sen. Viljelyä on myös Sveitsissä, Itävallassa sekä itäisessä Keski-Euroopassa.

Lajikkeella on monia nimiä ja ranskalainen Meunier tarkoittaa mylläriä, ja saksalaiset ovat antaneet lajikkeelle myös saman nimityksen Müllertrebe, ”Myllärin Rypäle”. Australialaiset kutsuivat lajiketta nimellä Miller’s Burgundy. Nimitys johtuu lehtien alapinnan jauhomaisesta karvapeitteestä. Saksalaisten arvostusta, ja viininystävän sekaannusta, kuvaa, että yleensä rypäleen saksalainen nimi on Schwarzriesling, Musta Riesling. Värivertaus toimii vaaleaan Rieslingiin, mutta ranskalaisilla synonyyminä on puolestaan Gris Meunier, koska rypäleen väri on Pinot Noiria kevyempi.

Nuoruuden hedelmäisyys ja pyöreys on tärkeä myyntivaltti, kun rahaa ei saa liikaa sitoa varastoon. Vaihtosuhteena on kuitenkin, että rypäleen käyttäminen pitkään säilytettäviin vuosikertoihin on vähintään ongelmallista sillä aromit kehittyvät vaikeiksi sekahedelmäisillä, maanläheisillä, tupakkamaisilla ja helposti maderoituneilla ja supistavuutta korostavilla piirteillä. Viinin kehittyminen on monesti vaarallisenkin nopeaa sakanpoiston jälkeen. Mikäli reilusti yli viisi vuotta säilytettyjä (vuosikerta)samppanjoita juo, vaativat ne oletusarvoisesti selvien vanhan viinin ominaisuuksien vuoksi asiantuntijan otetta.

(Krug on markkinoinut Grande Cuvéessaan Meunierin käyttöä. PM:n käyttö selittänee yleensä poikkeuksellisen suuria pullovariaatioita ja, huippuhinnan huomioiden, ikävän usein hieman madeiramaisia piirteitä, etenkin kun hitaasti kiertävä viini voi olla seissyt varastossa ylimääräisen vuoden tai kaksi. Suomalainen samppanjaguru Jukka Sinivirta on puolestaan ollut ihastunut Krugin Grande Cuvéen poikkeukselliseen tasalaatuiseen, joten hän ei yhtyne Pinot Meunierin ongelmalliseen käyttäytymiseen vanhemmissa samppanjoissa. Nautiskelijan kriitikko on juonut Kruginsa yleensä oman osuuden maksamista edellyttävistä pulloista kunnon muistiinpanojen kannalta riittävän suurina annoksina.)

Pinot Meunierista ei käytännössä valmisteta lajikeviinejä. Se on siis lähinnä samppanjarypäle ja viinin ominaisuuksiin vaikuttaa ratkaisevasti muu valmistustekniikka (eli hiiva). Miedon viinin laatupotentiaali on sen vuoksi hyvä. PM-pitoisen samppanjan kehittyessä suhteellisen nopeasti, vaativat vanhemmat versiot oletusarvoisesti asiantuntijan otetta.